Painopisteet

Teknologiateollisuus ry tähtää toiminnassaan siihen, että suomalainen teknologiateollisuus uudistuu, kasvaa ja menestyy kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Suomen tulisi olla houkutteleva teknologiayrityksille ja niiden investoinneille. Oikeilla päätöksillä, osaamisella ja kovalla työllä löydetään taas uusi suunta Suomelle.

Teollisuuspolitiikka

  • Energian tulee olla kohtuuhintaista, jotta Suomi säilyy houkuttelevana maana innovatiivisille yrityksille jatkossakin.
  • Jotta Suomeen kannattaa investoida ja täällä työllistää, on verotuksen oltava täällä kilpailukykyistä ja pitkäjänteisesti ennustettavaa.
  • Vapaa ja tasapuolinen maailmankauppa on Suomen kaltaiselle pienelle, avoimelle ja vientivetoiselle taloudelle elinehto. Vapaakauppaa ja reiluja pelisääntöjä edistävä kauppapolitiikka sekä tehokas logistiikka ovat välttämättömiä Suomen menestykselle

Koulutus ja osaaminen

  • Korkea ja laadukas osaaminen on Suomen valttikortti. Siitä ei voi tinkiä.
  • Koulutus- ja tutkimusyhteistyötä pitää edelleen tiivistää ja koulutusjärjestelmää uudistaa, jotta se vastaa paremmin työelämän muuttuviin tarpeisiin.
  • Osaaminen vauhdittaa kasvua ja työllisyyttä.

Innovaatiot

  • Uudistuva innovaatiojärjestelmä tukee kansainvälistä liiketoimintaa sekä investointeja Suomeen.
  • Julkisen yrityksille suunnatun TKI-rahoituksen taso pitää nostaa kaksinkertaiseksi ja tärkeimpien kilpailijamaiden tasolle: 0,2% BKT:sta.
  • Julkisissa hankinnoissa tulee valita toimijat elinkaaritaloudellisuuden perusteella ja asettaa cleantech- ja innovatiiviset vaihtoehdot etusijalle.

Ympäristö

  • Markkinaehtoinen kiertotalous vauhdittaa yritysten kestävää kasvua.
  • Suomen lupaprosessit tulee sujuvoittaa. Nyt Suomessa on lupapäätöksiä odottamassa 3 miljardin edestä investointeja. Vielä suurempi määrä Suomeen kaavailtuja investointeja viedään vuosittain muihin maihin, koska maamme kaavoitus- ja lupaprosessi on liian pitkä ja ennakoimaton.
  • Tuotteiden ympäristösäädöksten ulee tukea yritysten kilpailukykyä.

Digitalisaatio

  • Sääntelyn tulee vauhdittaa digitalisaatiota ja synnyttää uusia mahdollisuuksia suomalaisille innovaatioille ja investoinneille.
  • Teollinen internet ja digitalous luovat pohjan uudelle liiketoiminnalle ja kannattavalle kasvulle. Digitalisaation mahdollisuudet tulee hyödyntää täysimääräisesti yrityksissä ja julkisella sektorilla.
  • Robotiikka ja automatisaatio luovat uusia työpaikkoja. Robotisaatiossa monet maat ovat Suomea pidemmällä. Jotta säilymme kilpailukykyisinä, Suomen tulee synnyttää digitalisaatiota, robotisaatiota ja automaatiota edistäviä yritysvetoisia tutkimusohjelmia.

    Kasvu ja uudistuminen

    • Teknologiayrityksillä on tahto ja taito kasvaa ja uudistua. On kaikkien suomalaisten etu, että teknologiateollisuus menestyy.
    • Kansainvälistyminen ja toimintaympäristön muutokset tarjoavat teknologiateollisuuden yrityksille ja osaajille uusia mahdollisuuksia menestyä.
    • Monipuolinen kuva alasta ja uudistuva suomalainen koulu tuovat kyvykkäitä tulevaisuuden tekijöitä yrityksiin.